Visit Oxelösund
Anna Järvinen och Dungen.
30 jan

Konsertti Anna Järvisen kanssa

Anna Järvinen, monenkertainen Grammis-ehdokas, julkaisi lokakuussa kuudennen soolo-albuminsa ”Sex”. Tammikuussa tulee hän tänne Oxelösundiin ja Koordinateniin yhdessä live-bändin kanssa joka on yksi maan parhaimmista!

Ruotsinsuomalainen artisti Anna Järvinen menee kiertueelle, esiinnyttyään joitakin vuosia enemmän intiimeissä duo/trio-kokoonpanoissa ja keskitettyään kirjalliseen työhönsä. Hänellä on mukanaan yksi maan parhaimmista live-bändeistä, joka koostuu Lars Fredrik Swahnista, Reine Fiskestä, Gustav Ejstestä ja Johan Holmegardista.

Näin sanoo Anna itse viimeisimmästä albumistaan:

”Sex syntyi neljän vuoden myötä, aloitin joulukuussa 2020, kun eristäytyminen oli vielä meneillään, pandemian keskellä, teki minulle hyvää tulla riivatuksi, niin kuin sitä tulee, ja sitten tuli iso määrä akordeja joissa oli melodioita ja sen lisäksi tarinoita, joten kirjoitin ne alas. Aloitimme harjoittelut toukokuussa 2021, ja silloin oli sen kaltainen hietainen aurinkokevät Tukholmassa jota rakastan. Ja sitten tuli kesä perhosineen, ja monta liukasjäistä talvea. Ja sitten olikin kaikki yhtäkkiä valmista.” Anna kertoo edelleen uudesta levystä: ”Sex on jatkoa kaikille aikaisemmille levyilleni. En voi vielä nähdä sitä ulkopuolelta katsottuna, voin oikeastaan vain sanoa että tämä on luultavasti parhain levyni tähän asti. Minulla on ollut ilo tehdä yhteistyö korvaamattomien taiteilijoitten ja kärsivällisten työntekijöitten kanssa, juuri niin kuin pitää olla kun luodaan jotain josta kukaan ei voi ajatella mitään etukäteen.”

Anna Järvinen löi läpi kriitikkojen ylistämällä debyyttialbumillaan “Jag fick feeling”, joka sai korkeat arvosanat mm. Svenska Dagbladetilta, Aftonbladetilta ja Dagens Nyheteriltä. Ylistyskuorot ovat jatkuneet – hänen kolmas levynsä “Anna, den tredje” (2011) kutsuttiin mm. ”game changer”iksi Jan Gradvallin taholta arvostelussaan lehdelle DI Weekend, jossa Gradvall antoi albumille täydet pisteet. Annan edellinen albumi “Vestigia Terrent” sai myöskin lämpimän vastaanoton musiikkikriitikoilta – Aftonbladetin Per Magnusson antoi arvosanan 4/5, ja motivoi sitä sanomalla että “ei ole ketään niin kuin Anna Järvinen.”

Vuonna 2020 teki Anna romaanidebyytin kirjalla ”Dröm natten till idag” ruotsinsuomalaisella kustantamolla Förlaget, ja häntä vertailtiin Bodil Malmstenin kanssa Svenska Dagbladetissa. Työ on käännetty suomeksi. Yhdessä muusikko Tapio Viitasaaren kanssa sävellettin tekstejä kirjasta albumissa ”Lila”/”Liila”, ja yhteistyötä ylistettiin Dagens Nyheterissä. Vuonna 2020 tulkitsi duon myöskin suomalaista viisusäveltäjä Kaj Chydeniusta EP:ssä “Dagen var Mulen”.

Seuraa mielellään Anna Järvistä sosiaalisissa medioissa

Instagram Länk till annan webbplats.

Facebook Länk till annan webbplats.

Voit katsoa ja kuunnella Anna Järvistä Youtubessa Länk till annan webbplats. ja Spotifyssa Länk till annan webbplats..

Evenemangsinformation

Aloitusaika: 30. tammikuuta 19:00

Paikka: Koordinatenin suuri sali (Eventsalen)

Hinta: 325 kruunua.

Puhelin: 0155-383 50

Sähköposti: koordinaten@oxelosund.se

30 jan
19:00
Pris: 325

Denna webbplats använder cookies. Genom att fortsätta att surfa på denna webbplats samtycker du till vår användning av cookies. Ta reda på mer genom att läsa vår sekretesspolicy.

Läs mer